perjantai 15. lokakuuta 2021

Korppi koulussa

Korppi Koulussa



Yön aikana koulun pihalle oli ilmestynyt lentokyvytön korppi.  


Paikallinen lintuasiantuntija Kimmo Martiskainen kävi hakemassa korpin hoitoonsa. Kimmo kertoi meille korppien elämästä. Se oli mielenkiintoista. Korpin höyhenet olivat kiiltävän mustat ja sillä oli paksu musta nokka. 




Korppi oli rauhallisesti Kimmon sylissä, mutta piti hanskasta tiukasti kiinni. 
 

Kuulimme myöhemmin, että hyvästä hoidosta huolimatta, korppi oli menehtynyt. Kimmo epäili, että se oli törmännyt johonkin.

Aikamatkaradio Kiteesalissa

 Koulumme 4.-6. luokkalaiset menivät torstaina 14.10.2021 Kiteesaliin katsomaan teatteriesitystä nimeltään Aikamatkaradio. Sen meille esitti Teatteri Eurooppa Neljä. Olimme salissa koronaturvallisesti, kuudesluokkalaisilla oli maskit päässä, niinkuin koulussakin. 

Esitys oli tosi hauska. Juoni oli sellainen, että Nella rikkoi vaarin radion ja he joutuivat  70 vuotta vanhan putkiradion sisään. Radion sisällä oli esiintyjiä, jotka lauloivat eri vuosikymmenten lauluja. Bändi oli soittamassa. 2000-luvulta siirryttiin eri vuosikymmenten kautta 1950-luvulle. Vaarin lempikappale oli Brita Koivusen Suklaasydän. Nella tykkäsi jäätelöstä ja Ellinooran kappaleesta Kylmiä väreitä. Elvis oli jonkun mielestä paras ja monen mielestä hauskin. Koulun tytöt lauloivat kotimatkalla Kylmiä väreitä melkein koko matkan. Tarinan opetus oli, että musiikki yhdistää erilaisia ja eri-ikäisiä ihmisiä.