perjantai 9. lokakuuta 2020

Kalareissu

 Kävimme valinnaisryhmän kanssa kalastamassa Puhoksen venesatamassa. Pelastusliivit piti olla päällä. Kalastaminen on kivaa. Minä en ottanut onkea mukaan, koska kaikki siimat ovat solmussa. Koululta sai myös onkia, jos ei ollut omaa mukana. Kukaan ei saanut yhtään kalaa, mutta yksi oppilas sai toisen oppilaan hatun. Hattu tippui sitten veteen ja se nostettiin virvelillä takaisin laiturille. Se oli aika huvittava tapaus. 


Eläinten viikko


Me haastattelimme 1-3 luokkalaisia. He tekivät mm. tällaisia asioita: 

Katsoimme kissavideon.
Piirsimme ja väritimme kissakuvia.
Askartelimme kissoja.
Teimme tehtäviä ja luimme kissa vihkosia.
Opiskelimme kissoista ja mietimme kuinka monta kissaa hylätään joka vuosi. Saimme tietää että kissoja hylätään n.20 000 joka vuosi.
Mietimme myös kuinka kissoja kohdellaan.
Mm. 2-luokkalaiset olivat laskeneet kuinka monta eläintä heidän luokastaan löytyy. He saivat tulokseksi 81 eläintä. Eläimiä oli kaikenlaisia lehmiä, koiria, kissoja, poneja yms.



Koululaisten syyslomatoiveita

Minä haluaisin:

Pelata paljon jääkiekkoa.
 Olla serkun kanssa.
Haluan katsoa kaikki Harry Potterit.
Olla serkkujen kanssa.
Olla perheen kanssa.
Haluan ratsastaa.
Haluan olla serkun kanssa.
Olla kavereitten kanssa
Mennä serkuille.
Olla hevosten kanssa.
Nukkua pitkään.
Nukkua pitkään.
Nukun pitkään..
Olla kavereitten kanssa.

torstai 8. lokakuuta 2020

koulumuistoja syksyltä

                                                         


Jalkapallo oli ja on vieläkin suuressa suosiossa oppilaiden keskuudessa. Jalkapallo siksi  , sillä koulussa järjestetään joka vuosi jalkapalloturnaus. 

5-6 luokassa on myös ollut paljon ampiaisia. Yhtenä ympäristöopin tuntina jouduimme menemään liikunta saliin , sillä ampiaisia oli niin monta luokassamme. 

Esko-Pekka Tiitisen uusin teos "Hyvän tahdon tarina" ilahdutti 1-luokkalaisia. Kiteen kaupunginkirjasto lahjoitti kirjat 1-luokkalaisille. 

Moni on myös ollut innoissaan valinnaisista. Tällä hetkellä valinnaisissa on kuvis-,retkeily- ja liikunta valinnaiset, mutta ne vaihtuvat pian. 

29.8 lauantaina oli koulua! Se ei ollut tavallinen koulupäivä vaan rennompi sellainen. Opettajilla oli myös hassut hatut, jotta kaikilla olisi hauskempaa. 


Koulumuistoja syksyltä

                                                      Koulun uusi kiipeilyteline

Suurimmaksi osaksi 1-3 luokkalaiset pääsivät testaamaan ensimmäisinä koulun uutta kiipeilytelinettä. Koulun pihalle oli tullut kesän aikana uusi kiipeilyteline. Kaikki olivat ihmeissään kun koulun pihalle oli ilmestynyt uusi kiipeilyteline. Uudessa kiipeilytelineessä on paljon kaikkea hienoa! Se on ruskea, ja siinä on paljon kaikkia kiipeilyjuttuja!






                                                     


keskiviikko 6. toukokuuta 2020

Etäkoulu jatkuu.

Etäkouluarkea oppilaiden silmin.

Moi lukija.

Tässä lukee miten minun arkipäivä yleensä menee.

7-8:00 nousen ylös, otan aamupalaa ja käyn läksyjen tekemiseen. 11:00 minä menen mummon luokse syömään lounasta, sitten menen takaisin kotiin jatkamaan läksyjä. Sitten kun ne ovat tehty, minä käyn ulkona tai leikkimässä, mikä nyt tulee mieleen. Tiistaina ja perjantaina saatan käydä mirjan luona villalan koulussa. Siellä minä leikin Taika-koiran kannsa. 15:00 otan välipalaa, sitten jatkan minun tekemisiä. 20:00 otan iltapalaa ja alan käydä nukkumaan.



Perjantai 27.3.-sunnuntai 29.3.
Tein yhteiskuntaopin tehtävät ja oli ensimmäinen Google Meet tunti. Minusta tunti oli kiva kun sai nähdä ja kuulla kavereita, tunteja voisi olla lisää. Kävin lauantaina pyöräilemässä 15 km, keräsin samalla panttitölkkejä. Sunnuntaina kävimme mökillä katsomassa kevään edistymistä, sekä ulkoiltiin. Sunnuntaina kävimme iskän kanssa metsässä kävelyllä.

Sää oli viikonloppuna aurinkoinen, mutta lauantaina oli kylmä pohjoistuuli. Mustarastaat tulivat ensimmäistä kertaa tänä keväänä meidän pihalle.



Arkea etäkoulussa

Tätä etäkoulua on ollut jo kauan ja tää on toki hankalaa aika monelle mut, kyl tähänki tottuu. Kotona opiskelussa on jotenki oppinu arvostaa enemmä normi kouluu ku etäkoulussa pitää ottaa paljon vastuuta ja yrittää huolehtii et palauttaa annetut tehtävät ajoissa. (: Etäkoulu on kuitenki aik vapaata jos miettii et sun ei tarttee herää aamul nii aikasee ku normisti ja voit pitää taukoo sillo ku vaa haluut. Itellä on tosi kova ikävä kavereita ja muutenki haluisin takas normi kouluun.




torstai 23. huhtikuuta 2020

Etäkoulu

 Moikka täältä kotoa!
Jo viisi viikkoa etäkoulua takana, uskomatonta😲. Aika on mennyt todella nopeasti.
Etäkoulu oli aluksi uutta ja outoa, mutta siihenkin tottui nopeasti. Etäkoulussa on mukava kun ei tarvitse herätä niin aikaisin koulukyydin vuoksi, eikä istua pitkään koulukyydissä.

Kuva: Meiju H. 

Etäkoulussa on huonointa kun ei näe kavereita, joita on jo ikävä. Minun mielestäni etäkoulu on onnistunut ihan hyvin, mutta mieluummin kävisin normaalikoulua.  Parhaat kaverinikin ovat samaa mieltä koulun käynnistä. Onneksi voidaan jutella kavereiden kanssa videopuheluissa ja viestitellä.

Kuva: Meiju H. 


Kuvat: Meiju H. 

Vielä onkin viisi viikkoa koulua ja sitten alkaa kesäloma.
Terkkuja kaikille, kesälomaa odotellen.💗
T.Meiju

Lisää tunnelmia etäkoulusta:


Kuvat: Moona H. 


Kuvat: Ronja O. 



Näihin keväisiin tunnelmiin, heippa hetkeksi etäkoulusta! 

perjantai 28. helmikuuta 2020

Marraskuun mörkörieha



 Marraskuun mörköriehassa mm. pelattiin lautapelejä, tanssittiin discossa, oltiin piilosta 1-6. luokkalaisten kanssa ja pompittiin pomppulinnassa. Liikuntasalissa oli monenlaisia aktiviteettejä esim. pomppulinnassa hyppiminen, liukumäen lasku, köysillä kiipeily ja keinuminen.


Haastateltiin oppilaita ja nämä olivat hauskimpia asioita mörköriehassa: "Piiloleikki oli hauska ja mukavaa oli kun kukaan ei etsinyt musiikki luokasta.", "Sai pukeutua ja olla discossa." ,  "Piilosleikki oli hauskaa." ja "Pomppulinna oli kiva."















Talvipäivä Hutsissa

Menimme aamulla linja-autolla Hutsin koululle. 4.-6. luokkalaiset kävivät ensimmäiseksi Jäähallilla.
Siellä sai vapaaehtoisesti luistella ja pelata jääkiekkoa.
Jäähallissa oli myös muuta tekemistä, kuten Beeboteilla koodaamista, pingistä, ilmapallojen heittelyä, esteiden yli hyppimistä ja haaste, jossa täytyi etsiä kirjaimia istumapaikoilta.
Jäähallin luona kävi myös kaksi ponia, joita sai rapsutella.

Seuraavaksi mentiin syömään Hutsin koululle. Tarjolla oli hernekeittoa sekä jälkipalaksi donitsi.
Syömisen jälkeen sai kulkea vapaasti koulussa käymässä eri pisteillä.
Pisteitä olivat esimerkiksi Twister, kuvasuunnistus, tanssi ja hernepussicurling.
Joillakin pisteillä oli kilpailuja, joista saattoi voittaa lakritsipatukan.




maanantai 24. helmikuuta 2020

Vallila Klezmorim vieraili koulullamme

18.2. tiistaina koulullamme kävi soittamassa bändi nimeltään Vallila Klezmorim. Bändissä soittivat viulua Antti, kontrabassoa Philip, haitaria Juska ja klarinettia Valeria, joka on kotoisin Venetsiasta, Italiasta. Juska on joskus ollut oppilaana Puhoksen koulussa. Bändi soitti klezmermusiikkia, joka on alunperin juutalaista kansanmusiikkia. Sitä on soitettu perinteisesti juhlissa ja sen tahdissa voi tanssia. Olimme innoissamme ja bändi oli tosi hyvä! Monet oppilaat pyysivät ja saivat nimmarit kortteihin. Tässä muutamia oppilaiden kommentteja:


-Rakastan teidän biisejä!
-Minusta tuli heidän fani.
-Kun soittaminen alkoi, minun pää ja varpaat alkoi heilumaan.
-Kysyin Valerialta Englanniksi "Where are you from?" ja hän vastasi minulle.

Kaikilla oli hauska konserttikokemus!


perjantai 14. helmikuuta 2020

Ystävänpäivä

Tänään Puhoksen koululla vietettiin ystävänpäivää. Aamulla kaksi kuudesluokkalaista lauloi laulun Ystävälle. Tämän jälkeen vielä laulukerho lauloi Ystäväni on kuin villasukka.
Laulujen jälkeen kaikki oppilaat ja muutama opettaja tanssi cicapo tanssin. Sen jälkeen kaikille jaettiin halipassit, joihin oppilaat keräsivät nimiä halaamalla.
Torstaina oppilaat saivat kirjoittaa viisi viestiä muille oppilaille. Tänään viestit jaettiin kaikille ja kaikki saivat kivat ystävänpäivän toivotukset.




Haastattelin muutamaa oppilasta päivästä.

Toisen laulajan mielestä oli jännittävää laulaa, mutta se oli hauskaa.
Hän myös tykkäsi Halipassista ja tanssista.

Moni oppilas sanoi, että se oli kivaa.

Yhden oppilaan mielestä Halipassi oli kiva, koska sai kilpailla kuka sai eniten haleja.

Omasta mielestäni paras osuus oli viestit, koska jokainen sai mukavan toivotuksen päivän piristämiseksi.